World Cosplay Summit WCS – Cosplayn MM-kilpailut

Vuonna 2005 perustettiin Cosplay Finland Tour -yhteisö, jonka tarkoituksena oli auttaa ja helpottaa eri tapahtumanjärjestäjiä perustamaan uusia cosplay-kilpailuja tukemalla heitä erityisesti sekä tarjoamalla heille teknisiä ja taloudellisia resursseja. Toiminnan ajatuksena oli tehdä promotyötä, jotta kisojen kiinnostus saataisiin kasvuun ja houkutella mukaan lisää harrastajia vuosikiertueilla. Suomessa valittiin ensimmäistä kertaa paras cosplay-kisaaja vuonna 2006. Kilpailun voitti nimimerkki Asagi. Vuonna 2007 kilpailut jäivät väliin mutta kiertue kuitenkin kiersi eri tapahtumia Suomessa.

the-absolute-best-cosplay-photos-from-san-diego-comic-con-2015Suomi hyväksyttiin cosplayn maailmanmestaruuskilpailuihin World Cosplay Summitiin WCS:ään vuonna 2008. Ensimmäiset karsinnat järjestettiin Helsingin kirjamessuilla ja voittajat matkasivat Japaniin kisailemaan voitosta. Cosplayn pelikenttä on muuttunut paljon siitä, kun Cosplay Finland Tour aloitti toimintansa vuoden 2005 lopulla. Cosplay-tapahtumia oli silloin vain toistakymmentä ja harrastajista sekä toimijoista pulaa. Tänä päivänä järjestetään erilaisia esimerkiksi scifi- ja fantasia, anime- ja manga sekä pelitapahtumia, joihin cosplay liittyy olennaisena osana. Cosplayaaminen on tullut tunnetuksi myös Suomessa. Vastuu kisojen järjestämisestä on siirtynyt nyt tapahtumien järjestäjien suuntaan mutta CFT pyrkii jatkossakin tukemaan heitä esimerkiksi tarjoamalla valo- ja videokuvauspalvelujen ja -laitteita. Lisäksi CFT järjestää vuosittain maailmanmestaruuskisojen karsinnat Suomessa.

World Cosplay Summit WCS eli Cosplayn maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty vuosittain Japanissa vuodesta 2003 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on myös tukea japanilaisen pop-kulttuurin, animen ja mangan kansainvälisyyttä. Anime- ja mangakulttuureissa ja harrastukseen liittyvä vaihteleva ja vapaa tyyli on luonut pohjan cosplay harrastukselle. Se onkin levinnyt erilaisten tapahtumien ja internetin välityksellä nykyään ympäri maailmaa ja on suositumpaa kuin koskaan. WCS on saanut tukea Japanissa eri virastoilta ja muun muassa TV Aichilta. Suomessa toimintaa on tukenut alusta saakka Finnair.

Suomi hyväksyttiin Wold Cosplay Summitin pysyväksi jäseneksi vuonna 2011. Kisojen karsintapaikaksi valikoitui Tracon-niminen roolipeli ja anime-tapahtuma Tampereella. Tampere-talo tarjoaa cosplay mm-karsinnalle mahtavat puitteet suuressa 1800-paikkaisessa salissa. Suomessa runsaat ja erilaiset alan tapahtumat ja niissä järjestettävät kilpailut tarjoavat oivan mahdollisuuden harjoitella WCS karsintoja varten. Suomeksi WCS:stä voi seurata esimerkiksi joukkueen “Facebook-sivuilla” https://www.facebook.com/WCSTeamFinland/ tai halutessaan englanniksi esimerkiksi tapahtuman omilta “internet-sivuilta” http://www.worldcosplaysummit.jp/en/.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *